Voiko valokuitua verrata muihin tiedonsiirtotekniikoihin?

Suomi on vähitellen ottamassa askeleita kohti kansainvälistä ja erityisesti eurooppalaista tasoa kiinteiden laajakaistayhteyksien määrässä. Mutta kirittävää riittää, ja valokuitu herättää tekniikkana edelleen kysymyksiä. Mobiilit tiedonsiirtotekniikat ovat Suomessa olleet historiallisesti vahvassa asemassa, ja niitä tarvitaan edelleen, mutta kuluttajien ja yritysten on syytä tunnistaa eri teknologioiden rajoitukset.

Valokuitua ja mobiiliteknologiaa – olipa se sitten 4-, 5- tai 6G – ei pitäisi oikeastaan edes verrata toisiinsa, sillä niiden käyttötarkoitukset ovat tyystin erilaiset. Mobiilia tiedonsiirtoa tarvitaan, kun ollaan liikkeessä. Sen sijaan, kun nettiä käytetään paikallaan pysyen – kuten kotona tai työpaikalla – on kiinteä laajakaista ainoa järkevä vaihtoehto. Miksi näin?

Teoreettinen ja todellinen nopeus

Siinä missä mobiilioperaattori lupaa tiedonsiirtoon ”teoreettista siirtonopeutta”, vaikkapa 200 megabittiä sekunnissa, lupaus on todellakin vain teoreettinen. Todellinen siirtonopeus riippuu aina siitä, kuinka monta käyttäjää on kiinni samassa tukiasemassa, kuinka monta seinää, puuta tai mäennyppylää käyttäjän ja tukiaseman välissä on, sattuuko olemaan huono sää ja niin edelleen. Todelliseen nopeuteen vaikuttavia syitä on lukemattomia. Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että pelkkä siirtonopeus ei ole ainoa käyttökokemukseen vaikuttava tekijä.

Mitä nopeustesti kertoo?

Tiedonsiirtonopeuksien testeissä kerrotaan neljä lukua: Latausnopeus (download), lähetysnopeus (upload), viive (ping) ja viiveen vaihtelu (jitter). Testejä voi jokainen netin käyttäjä itse kokeilla. Tiedonsiirron lopputuloksen kannalta kaikki lukemat ovat tärkeitä.

Jos lähetysnopeus on merkittävästi pienempi kuin latausnopeus, se tarkoittaa, ettei yhteys ole symmetrinen. Tällä on huomattavia vaikutuksia esimerkiksi videopuheluiden toiminnan kannalta tai pelaajille tai kenelle tahansa, jonka tarvitsee siirtää verkkoon isompia tiedostoja.

Viive ja viiveen vaihtelu puolestaan kertovat siitä, kuinka pitkään datapaketti on matkalla ja kuinka paljon yhteyden laatu vaihtelee. Näillä voi olla suuri vaikutus tavallisellekin netin käyttäjälle, puhumattakaan sitten työkäytöstä. Nyrkkisääntönä on, että mitä pienempi viive ja mitä nopeampi yhteys, sitä parempi on tiedonsiirron laatu ja käyttäjäkokemus.

Valokuidun käsittämätön nopeus

Myös valokuitutekniikassa voidaan puhua teoreettisesta nopeudesta. Mutta valokuidussa se tarkoittaa, että teoreettinen nopeus, eli se mihin valokuitu teknisesti pystyy, on satoja terabittejä sekunnissa. Luku on niin suuri, että tavallisen käyttäjän kannalta voidaan yhtä hyvin sanoa, että valokuidun kapasiteetti on rajaton.

Rajoituksia asettavat lähinnä päätelaitteet, jotka siirtävät datan valokuituun. Suurimmat todelliset nopeudet liikkuvat tällä hetkellä 20-50 gigabitin haarukassa, eli nopeudet ovat todella suuria. Mikään muu tiedonsiirtotekniikka ei pääse lähellekään näitä lukuja edes teoriassa.

Eli valokuitua ei kannata verrata mobiilitekniikoihin. ”Ei kannata”, vahvistaa Valoon teknologiajohtaja Pasi Huuppola. ”Mobiilitekniikkaa tarvitaan, kun ollaan liikkeellä. Kiinteä, valokuituun perustuva tiedonsiirto on nopeampaa, luotettavampaa ja tietoturvallisempaa kuin mobiiliteknologia. Ja ympäristöystävällisempää.”

Kupari on heikko lenkki

Monissa taajamissa ja esimerkiksi vanhemmissa kerrostaloissa tarjolla saattaa olla kiinteä nettiyhteys, mutta talon sisällä dataa liikutellaan pitkin puhelin- ja tv-kaapeleita, joita ei ole alun perin tarkoitettu digitaaliseen tiedonsiirtoon. Jos talon nurkalle on myyty valokuitu, mutta loppupätkä hoidetaan kuparilla, hidastuu tiedonsiirto sitä enemmän, mitä pidempi on datan matka kuparissa. On myös mahdollista, että operaattorin myymä ”nopea” nettiyhteys on nopea vain yhteen suuntaan juuri kuparikaapelin aiheuttaman pullonkaulan vuoksi.

Eli tässä, kuten monessa muussakin tilanteessa, ketju on juuri niin heikko kuin sen heikoin lenkki. Tai datasiirron tapauksessa hitain lenkki.

Mitä vertailu siis kertoo?

Lähtökohtaisesti vertailu valokuidun ja muiden tiedonsiirtotekniikoiden välillä on epäreilu, kuten edellä on käynyt selväksi. Valokuitu on ylivoimainen kaikilla mittareilla arvioituna. Kaiken muun lisäksi valokuidun elinkaari on tavattoman pitkä, sillä maahan kaivettu valokuitukaapeli voi kestää käytössä jopa sata vuotta. Valokuitu on tekniikkana valmis, eli minkään teknologiapäivityksen vuoksi kaapelia ei tarvitse lähteä korvaamaan uudella. Vain päätelaitteita voidaan joutua uusimaan, kuten sähkölaitteita muutenkin. Valokuitu on sananmukaisesti investointi tulevaisuuteen.