Valokuituyhtiö Valoo (Adola Oy) ja Kemin kaupunki ovat tänään allekirjoittaneet sopimuksen, jolla Kemin tiedonsiirron runkoverkko siirtyy Valoon omistukseen. Verkko kattaa reilut parituhatta kotitaloutta ja se liitetään osaksi Valoon valokuituverkkoa, jota rakennetaan parhaillaan Kemin ja koko Suomen alueelle. Kaupan myötä Kemin kaupunki sekä sen konserniyhtiöt siirtyvät Valoon asiakkaiksi.
”Nyt tehty sopimus laajentaa luontevalla tavalla meidän valokuituverkkomme kattavuutta koko Kemin alueella ja vahvistaa samalla asiakaspohjaamme Perämeren kaarella”, Valoon Chief Revenue Officer Klaus Varis sanoo. ”Investointimme valokuituverkkoon Meri-Lapin alueella, Ruotsin rajan läheisyydessä, vaikuttavat koko valtakunnan tiedonsiirron huoltovarmuuteen. Siksikin pidän solmittua sopimusta Kemin kanssa erittäin merkittävänä.”
“Kemin kannalta sopimus tarkoittaa, että epävarmuus alueen yksityisten valokuituverkkojen rakentamisesta poistuu”, sanoo Kemin kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen. “Runkoverkon omistajuuden myötä Valoo ottaa kokonaisvastuun Kemin alueen tietoliikenneinfran kehittämisestä ja vahvistaa samalla kaupunkimme asemaa osana digitaalista yhteiskuntaa.”
Kemin kaupunki on vuosien saatossa rakentanut kattavan valokuituverkon palvelemaan kaupungin omia tarpeita. Hyvinvointialueuudistuksen myötä merkittävä osa verkosta uhkasi jäädä pois käytöstä, koska kaupunki ei enää saa tarjota tietoverkkopalveluita hyvinvointialueelle vuoden 2024 alusta. ”Nyt tehty kauppa mahdollistaa verkon laajamittaisen käytön ja rakennetusta verkosta pääsevät hyötymään myös kuntalaiset, kun Valoo tarjoaa palveluita kaikille halukkaille. Runkoverkon omistajuuden myötä Valoo ottaa kokonaisvastuun myydyn tietoliikenneinfran kehittämisestä ja vahvistaa samalla kaupunkimme asemaa osana digitaalista yhteiskuntaa”, kertoo kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen.
Valokuitu on nopea, luotettava, turvallinen ja edullinen tapa siirtää tietoa nyt ja tulevaisuudessa, ja se on kaiken nykyaikaisen tiedonsiirron peruspilari. Alati kasvava siirrettävän tiedon määrä edellyttää aina vain nopeampia yhteyksiä ja valokuidun avulla voidaan varmuudella luvata, että tekniikka ei aseta rajoitteita siirrettävän tiedon määrälle tai nopeuksille.
Lisätietoja:
Valoo, Chief Revenue Officer Klaus Varis, 050 316 1111, klaus.varis@valoo.fi
Kemi, kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen, 040 121 7761, matti.ruotsalainen@kemi.fi
Ajankohtaista
Mitä valokuiturakentajat tekevät talvella?
Asiaa valokuidusta
Tarvitseeko valokuitua tilatessa ajatella kestävää kehitystä?
Asiaa valokuidusta
Tiian uratarina: Työyhteisön mustekala rakentaa itselleen sopivaa roolia
Uratarinat
Ennätyspitkä rakennuskausi on tuonut valokuidun tänä vuonna jo kymmeniin tuhansiin koteihin
Tiedotteet
Valokuitu sopii myös taloyhtiöön
Asiaa valokuidusta Taloyhtiöt
Kodin sisäverkko kuntoon
Asiaa valokuidusta
Mitä valokuiturakentajat tekevät talvella?
Asiaa valokuidusta
Tarvitseeko valokuitua tilatessa ajatella kestävää kehitystä?
Asiaa valokuidusta
Tiian uratarina: Työyhteisön mustekala rakentaa itselleen sopivaa roolia
Uratarinat
Ennätyspitkä rakennuskausi on tuonut valokuidun tänä vuonna jo kymmeniin tuhansiin koteihin
Tiedotteet
Valokuitu sopii myös taloyhtiöön
Asiaa valokuidusta Taloyhtiöt
Kodin sisäverkko kuntoon
Asiaa valokuidusta